KARHUN PÄIVÄ
·
Karhun päivän vietto on paljon kristillistä aikaa vanhempaa ja se juontaa juurensa aina pyyntikulttuurin ajoille. Karhun päivän viettämisellä tahdottiin välttää karhun aiheuttaman vaara ja vahinko. Karhua pelättiin ja kunnioitettiin, ja karhu oli suomalaisessa mytologiassa maaginen eläin, jonka takia ansaitsi kaksi merkkipäivää.
Karhun päivää vietetään kahdesti vuodessa, keskitalvella sekä keskikesällä. Karhun päivää juhlistetaan enemmän 13.7, jolloin kesäisenä karhun päivänä talvella surmatun karhun luut siirrettiin juhlavassa peijaissaatossa karhunkalmistoon.
Sananlaskut
Talvennavan, keskitalven aikaan (13. tammikuuta), karhu käänsi kylkeään ja sanoi: »Yö puolessa, nälkä suolessa»
Karhun synty, ensimmäinen säe:
Otsoseni, ainoiseni,
Mesikämmen kaunoiseni,
Kyllä mä sukusi tieän,
Miss' oot otso syntynynnä,
Saatuna sinisaparo,
Jalka kyntinen kyhätty:
Tuoll' oot otso syntynynnä
Ylähällä taivosessa,
Kuun kukuilla, päällä päivän,
Seitsentähtien selällä,
Ilman impien tykönä,
Luona luonnon tyttärien.
Keskikesällä tehtävä päivän kestävä vaellus Evon
luonnonpuistoon. Ohjelmassa on aluksi luonnossa samoilua ja vain puhtaasta
ilmasta nauttimista, samalla kun matka jatkuu kohti piknik-paikkaa. Matkalla
asiakkaiden tulisi poimia marjoja tuohisiin koreihin.
·
Hetken vaeltamisen jälkeen päädytään asiakkaiden
toiveita kuunnellen mihin tahansa istumaan luonnon keskelle. Nuotio laitetaan
palamaan (huom. vesiämpäri vieressä) ja valmiista lettutaikinasta asiakkaat
saavat paistaa itselleen lettuja ja laittaa itsepoimimiaan marjoja letun
päälle.
·
Seuraavaksi asiakkaat saavat vapaaehtoisesti
heittää kolikoita nuotioon, sillä se kuuluu Karhunpäivän perinteisiin, tarkoituksena
pitää karhu tyytyväisenä.
·
Ohjatusti asiakkaat saavat lukea ”Suojelevia
loitsuja ja runoja”, jotka kuuluivat Karhunpäivään.
·
Myöhemmin yhteisleikkejä, mm ”Karhu nukkuu”
·
Kun hämärä laskeutuu, katsellaan tähtiä. Karhu
oli Ylisen maailman väkeä, Hongattaren poika,
ja hänen kotinsa oli tähdissä, Ison Karhun, eli Otavan -tähdistössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti